Aikuisten kansantanssiryhmien luokittelut
Aikuisten kansantanssiryhmien luokittelut
Tavoitteena on kansantanssin harrastajien tukeminen sekä ryhmien kartoittaminen kansallisiin ja kansainvälisiin edustustehtäviin. Osallistuvat ryhmät saavat arvioinnin omasta osaamisestaan ja tulevat luokitelluiksi mestaruussarjaan, valiosarjaan, taitosarjaan tai harrastussarjaan kolmessa eri ikäsarjassa: yleinen sarja, yli 35-vuotiaat ja yli 55-vuotiaat. Arvioinnin kohteena ovat ryhmän tanssillinen taso, ohjelmakokonaisuus sekä musiikki. Annettu luokitus on voimassa kaksi vuotta.
Seuraavan kerran luokittelut järjestetään keväällä 2013. Seuraa ilmoittelua.
Valtakunnallinen kansantanssiluokittelu 2.-3.4.2011 Jyväskylässä
Vuonna 2011 Suomen Nuorisoseurojen Liiton kansantanssiluokitteluihin osallistui yhteensä 26 kansantanssiryhmää, jotka luokiteltiin esitysten perusteella neljään luokkaan. Yleisen sarjan tuomaristossa istuivat koreografi, taiteellinen johtaja Matti Paloniemi, toiminnanjohtaja, koreografi Hannu Nipuli, tanssinopettaja Piia Semeri ja muusikko Jarno Tastula. Yli 35-vuotiaiden ja yli 55-vuotiaiden sarjoissa tuomaroivat tanssinopettaja Satu Posio, dosentti Petri Hoppu, kansantanssin opettaja Sari Suokas ja muusikko Pekka Pentikäinen.
Luokittelun tulokset löytyvät alta ja tuomaristojen yleispalautteet sivun alareunan tiedostoista.
TULOKSET
Mestaruussarja
Yleinen sarja
Hannat ja Heikit, Hollolan Nuorisoseura, Hollola
Motoran Sähäkät, Nuorisoseura Motora, Joensuu
Siepakat, Saarenkylän Nuorisoseura, Rovaniemi
Sarja yli 35- vuotiaat
-
Sarja yli 55-vuotiaat
Kärri, Ns Karjalan Nuoret, Helsinki
Valiosarja
Yleinen sarja
Kansantanssiyhtye Lipparit, Alavuden Nuorisoseura, Alavus
Katrilli, Nuorisoseura Katrilli, Helsinki
Siepakat jr, Saarenkylän Nuorisoseura, Rovaniemi
Sorokoska, Sorokoska ry, Tampere
Tahdittomat, Tahdittomat ry/Jokioisten Nuorisoseura, Jokioinen
Sarja yli 35- vuotiaat
Jutaraito, Jutarinki ry, Sodankylä
Riijarit, Lahden Tanhuujat, Lahti
Sarja yli 55-vuotiaat
Tiistai-ryhmä, Ahjolan Tanhuajat ry, Tampere
Taitosarja
Yleinen sarja
Flikat, Taivalkosken Nuorisoseura, Taivalkoski
Haipakka, Ison Tanhuujat, Jyväskylä
Isottaret, Ison Tanhuujat, Jyväskylä
Junnut, Ison Tanhuujat, Jyväskylä
Kansantanssiryhmä Kirjavat, Ns Rajan Nuoret, Lappeenranta
Kéiku, Ns Rajan Nuoret, Lappeenranta
Motoran LIvakat, Nuorisoseura Motora, Joensuu
Polokkarit, Oulunsuun Ns, Oulu
Sarja yli 35- vuotiaat
Fossiilit, Saarenkylän Nuorisoseura, Rovaniemi
Suiverot, Aitomäen Nuorisoseura, Kouvola
Sarja yli 55-vuotiaat
-
Harrastussarja
Yleinen sarja
-
Sarja yli 35- vuotiaat
Lakeuden kansantanssijat, Seinäjoki
Tosi-Isot, Ison Tanhuujat, Jyväskylä
Sarja yli 55-vuotiaat
Jyväskylän kansanopiston kansantanssijat, Jyväskylä
Pirttiset, Oulunsuun Nuorisoseura, Oulu
Lisätietoja ja yhteydenotot:
Suomen Nuorisoseurojen Liitto
info[at]nuorisoseurat.fi
|
|
Juliste | 25.03.2011 | 598.28 KB |
|
|
Mediatiedote | 25.03.2011 | 324.23 KB |
|
|
Konserttiaikataulu | 25.03.2011 | 219.08 KB |
|
|
Säännöt | 25.03.2011 | 92.26 KB |
|
|
Kriteerit | 25.03.2011 | 120.75 KB |
|
|
Aikuisten luokittelut 2011 - Yleispalautteet ja tulokset | 4.04.2011 | 347.62 KB |


























