Järjestötoiminta

Paavo Vuorenoja Vuoden Hermanniksi

Paavo Vuorenoja Vuoden Hermanniksi

Paavo Vuorenoja on kotoisin Vesilahdelta ja on Ylämäen Nuorisoseuran kasvatteja. Lempäälän Nuorisoseuraan hän tuli vuonna 1977.  Vuorenoja tunnetaan aktiivitoimijana oman seuransa lisäksi myös Hämeen Nuorisoseurojen Liitossa, Hämeen Kalevan Nuorten piirissä ja Hämeen H-killassa. Maakunnallisten luottamustehtävien lisäksi hän on myös valtakunnallinen vaikuttaja. Hän on varhaisnuorisojärjestö Kalevan Nuorten Liiton valtuuston jäsen ja valtakunnallisen H-kiltaneuvoston sekä sen työvaliokunnan jäsen. 

Vuoden Nuorisoseura 2011 –tunnustus Tornion Vojakkalaan

Vuoden Nuorisoseura 2011 –tunnustus Tornion Vojakkalaan

Vojakkalan Nuorisoseura edustaa liiton mielestä esimerkillisellä tavalla nuorisoseuratoiminnan arvoja: osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja yhdenvertaisuutta. Seura on monipuolinen ja laajasti kyläyhteisöä palveleva toimija, joka on viime vuosina määrätietoisesti kehittänyt toimintaansa hankerahoituksia hyödyntäen.

Kansalaisfoorumi myöntää historiakerhoille korotettua opintokerhotukea 5 € tunti

Kansalaisfoorumi myöntää historiakerhoille korotettua opintokerhotukea 5 € tunti

Nyt nuorisoseuroilla on hyvä mahdollisuus lähteä jännittävälle tutkimusmatkalle Nuorisoseuraliikkeen historiaan. Jokainen opintokerho voi räätälöidä reitin omien mielenkiinnon kohteiden mukaan. Tutustumiskohteita voivat olla esimerkiksi oman seuran jalanjälkien seuraaminen, ryhmää kiinnostaviin merkkihenkilöihin ja heidän ajatuksiinsa tutustuminen, oman harrastusalan kehityskaaren piirtäminen tai sen pohdiskeleminen miten nuorisoseuraliike on rakentanut suomalaista yhteiskuntaa.

Kalevan Nuorten jäsenkortit vuodelle 2012 toimitettu

Kalevan Nuorten jäsenkortit vuodelle 2012 toimitettu

Mikäli et ole saanut korttiasi ole yhteydessä oman seurasi sihteeriin tai Kalevan Nuorten Liittoon: info@kalevannuoret.fi.

Suomen Nuorisoseurojen Liitto hakee yhteisövalmentajaa Palvelutuuli-hankkeeseen

Suomen Nuorisoseurojen Liitto hakee yhteisövalmentajaa Palvelutuuli-hankkeeseen

Palvelutuuli-hankkeen tarkoituksena on luoda Keski-Suomen maakunnan alueella toimivia ja monipuolisia palvelumalleja kyläkeskuksiin ja seurantaloille vähentyneiden palveluiden tilalle.

Hankkeen tarkoitus on luoda yhteiskunnalle kustannustehokas palveluntuotanto malli tai malleja, jossa tehdään yhteistyötä valtion, kunnan, yritysten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

 

Yhteisövalmentaja:

Lauri Maijala Seinäjoen Harrastajateatterikesän 2012 valitsijaksi

Lauri Maijala Seinäjoen Harrastajateatterikesän 2012 valitsijaksi

Tunnettavuutta hän on viime aikoina saanut näytelmällään Mannerheim - lapsistasi ei mitään sekä esikoiselokuvaohjauksellaan Juoppohullun päiväkirja, joka kuvataan kesällä 2012. Lauri Maijala on herättänyt huomiota myös Seinäjoen Harrastajateatterikesässä kahdella ohjaamallaan ja tapahtumassa palkitulla Teatteri Rujon esityksellä, Woyzeck (2007) ja Kunnalliskertomus - myyrän painajainen (2009).

Nuori Kulttuuri -säätiö itsenäiseksi kulttuurisen nuorisotyön toimijaksi

Nuori Kulttuuri -säätiö itsenäiseksi kulttuurisen nuorisotyön toimijaksi

Nuori Kulttuuri -toimisto on toiminut Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n yhteydessä, mutta säätiön perustamisen myötä Nuori Kulttuuri -toimisto muuttaa Suomen Nuorisoseurojen liiton tiloihin. Suomen Nuorisoseurojen liiton aktiivinen ote kulttuurisen nuorisotoiminnan parissa sekä laaja valtakunnallinen verkosto johtivat säätiön hallituksen valitsemaan Nuorisoseurat Nuoren Kulttuurin sijoituspaikaksi. Toimisto jatkaa toimintaansa autonomisena, hyvässä yhteistyössä kaikkien neljän perustajajärjestönsä ja muiden yhteistyökumppaniensa kanssa.

Kannanotto: Perussuomalaisten nuorten, Kokoomuksen Nuorten Liiton ja KD-nuorten toiminta Allianssin suhteen paheksuttavaa

Kannanotto: Perussuomalaisten nuorten, Kokoomuksen Nuorten Liiton ja KD-nuorten toiminta Allianssin suhteen paheksuttavaa

Perussuomalaiset Nuoret, Kokoomuksen Nuorten Liitto ja Suomen Kristillisdemokraattiset Nuoret ovat ilmoittaneet eroavansa nuorisoalan yhteistyöjärjestö Allianssista.

Liittojen valtuustot strategiaseminaarissa

Liittojen valtuustot strategiaseminaarissa

Nuorisoseurajärjstössä on käynnissä strategiatyö, jonka tarkastelujakso ulottuu vuoteen 2020 asti. Strategiatyötä johtaa työryhmä, johon kuuluvat Joonas Nurmi (pj.), Liisa Penttilä, Perttu Kemiläinen, Joonas Pokkinen, Minna Kälviä, Mari Knuuttila, Antti Kalliomaa ja Ulla Konttinen sekä strategiatyötä vetävä Aaro Harju.

SNL:n valtuusto kokoontui Kuopiossa

SNL:n valtuusto kokoontui Kuopiossa

Suomen Nuorisoseurojen Liitto kokoontui syyskokoukseensa Kuopioon 26.-27.11.2011.

Kokouksessa hyväksyttiin liiton toiminnan ja talouden suunnitelmat tulevalle vuodelle sekä tehtiin henkilövalintoja. Toimintasuunnitelman keskeiset toimepiteet ovat:

Sivut