Seurantalojen ylläpito

Seurantalojen ylläpito

Seurantalojen ylläpito ja kunnostaminen on tärkeää sekä rakennusten kulttuurihistoriallisen ja ympäristöllisen arvon säilyttämiseksi että alueen yhteistentoimintatilojen turvaamiseksi.

Talot on aikanaan rakennettu talkoovoimin ja niitä ylläpidetään ja korjataan edelleen pääasiallisesti talkoovoimin. Vuodesta 1978 alkaen valtio on jakanut avustuksia seurantalojen korjaustoimintaan.

Monet seurat ovat hyödyntäneet peruskorjausprojekteissaan myös maaseudun kehittämisyhdistysten kautta haettavia EU-rahoituksia.

Seurantaloja omistaville yhdistyksille myönnetään vuosittain valtion talousarviossa olevia korjausavustuksia, vuonna 2011 avustuksia myönnettiin yhteensä 1,622 milj. euroa.

Avustuksesta pääsi vuonna 2011 osalliseksi 182 yhdistystä, joista 59 oli nuorisoseurantaloa. Keskimääräinen avustus kaikkien avustusta saavien osalta on noin 9 000 euroa seurantaloa kohti. Keskeisiä avustuskohteita ovat mm. talojen vesikattojen korjaaminen ja lämmitysjärjestelmien parantaminen. Avustukset haetaan syyskuussa ja päätökset tehdään helmikuussa.

Korjausavustuksilla pyritään parantamaan talojen toimivuutta ja kuntoa. Kunnossapidon ohella keskeistä on talojen kulttuurihistoriallisten ja arkkitehtonisesti arvokkaiden piirteiden vaaliminen. Avustusta saavista taloista puolet luokitellaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi rakennuksiksi.

Seurantalojen ylläpitoon ja korjaukseen liittyvää tietoa on koottu Suomen Kotiseutuliiton ja seurantalojärjestöjen yhteisille seurantalot.fi –sivuille.  Sivuilta löytyy tietoa muun muuassa talojen huollosta ja korjauksesta, verotuksesta, työllistämisestä ja talkoista.

www.seurantalot.fi/seurantalotoimijat