Kerhotoiminta kaiken A ja O
Kerhotoiminta kaiken A ja O
Matalankynnyksen kerhoissa tapaavat niin lapset, nuoret, aikuiset kuin hermannitkin ja kerhojen sisällöt ovat paikkallisesta kiinnostuksesta ja innostuksesta nousseita. Kerhojen teemoja löytyy laidasta laitaan aina ilmaisutaito- ja kokkikerhosta lukupiiriin ja metsästys- ja radio-ohjattavien kerhoon. Useat kerhot ovat liikuntapainotteisia sisältäen temppuilua, sählyä tai vaikkapa latinobiciä. Usein kerholle saattaa olla vain aika ja vastuuhenkilö, joka avaa ovet ja toimii tukena ja turvana ja sisällön suunnittelevat ja toteuttavat kerholaiset itse.
Iltapäivätoiminta
Vapaamuotoisten kerhojen lisäksi nuorisoseurat ja piirijärjestöt toimivat ympäri Suomen koulujen iltapäivätoiminnan (IP-toiminnan) palvelun tuottajina. IP-toiminta on mielekästä, virkistävää, monipuolista ja kehittävää tekemistä iltapäivän ajaksi pienille koululaisille. Toiminta on suunnattu 1.-6. luokan oppilaille. Toiminnassa on mahdollisuus osallistua erilaisiin teemallisiin kerhoihin, tehdä läksyjä, lepäillä, leikkiä ja pelailla muiden lasten kanssa. Toimintaan kuuluu myös välipala. Toiminnassa korostuu vapaaehtoisuus ja tavoitteena on tukea lapsen hyvinvointia ja terveyttä. IP-toiminta on perusopetuslain mukaista ja siihen kuuluu usein tiivis yhteydenpito koulun kanssa. Iltapäivätoiminnan vastuullinen tilaaja on kunta.
Apua kerhotoiminnan työkalupakista
Tärkeä osa kerhotoimintaa on Knoppi - Kalevan Nuorten perusohjaajakoulutus, joka on suunnattu kerholaisesta ohjaajaksi siirtyville nuorille. Kerhotoiminnan materiaalikustannuksiin on nuorisoseuran mahdollista hakea Opintokeskus Kansalaisfoorumin myöntämää kerhotukea. Lisäksi kerhotoiminnan tueksi ollaan kokoamassa Kerhotoiminnan työkalupakkia, josta löytyy ideoita erilaisista kerhomahdollisuuksista , toimintavinkkipankki, ohjeita käytännön toimenpiteistä toiminnan aloittamiseksi, ylläpitämiseksi ja lopettamiseksi, menetelmiä lasten ja nuorten osallisuuden huomioimiseksi, innostamisen keinoja ja kerhotoiminnan vuosikello.
