Ohjaajahuollon monet muodot
Ohjaajahuollon monet muodot
Ohjaajien verkostoituminen ja yhteistyö ovat merkityksellisiä ohjaajien jaksamisen kannalta. Erilaiset ohjaajatapahtumat ja ryhmien välisen yhteistyön lisääminen innostavat ohjaajia ajatustenvaihtoon ja toiminnan kehittämiseen. Ohjaajien olohuone -toimintamalli tarjoaa rungon ohjaajatapaamisen järjestämiselle. Toiminnan ilot ja surut tulee helposti jaettua ohjaajatoimintaa ymmärtävässä joukossa. Näin tuetaan etenkin harrastuksekseen ohjaavien ohjaajien jaksamista.
Tärkeä osa ohjaajana kehittymistä on ohjaajakoulutus ja erilaiset virikekurssit. Harrastusalaisia koulutuksia löytyy tanssin, teatterin, Tempoa Tenaviin - musiikkiliikunnan, sirkuksen (valmistuu vuonna 2011) sekä KNoppi-perusohjaajakoulutuksen ohjaajakoulutuksista. Lisäksi tarjolla on erilaisia lyhyitä kursseja ja virikepäiviä.
