Kansantanssiryhmien luokittelut

Kansantanssiryhmien luokittelut

Nuorisoseurajärjestön luokittelut toimivat foorumina kansantanssia harrastavien ryhmien kohtaamiselle, yhdessä tekemiselle ja yhdessä oppimiselle. Tavoitteena on kansantanssin harrastajien tukeminen sekä ryhmien kartoittaminen kansallisiin ja kansainvälisiin edustustehtäviin.

Ryhmät saavat taitoluokkiin nimeämisen lisäksi omaa kehitystään tukevaa palautetta alan asiantuntijoilta. Arvioinnin kohteena ovat ryhmän tanssillinen taso, ohjelmakokonaisuus sekä musiikki. Annettu luokitus o­n voimassa kaksi vuotta.

Aikuiskansantanssiryhmien luokittelu järjestetään parittomina vuosina maalis-huhtikuussa ja lapsiryhmien luokittelu parillisina vuosina Pispalan Sottiisi –tapahtuman yhteydessä kesäkuussa.