Avustukset lasten ja nuorten harrastustoimintaan 2012-2013
Avustukset lasten ja nuorten harrastustoimintaan 2012-2013
Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskusten avustukset lasten ja nuorten paikallisen harrastustoiminnan järjestäjille on haettava 3.2.1012 mennessä.
Avustukselle 1.6.2012 – 31.5.2013 välisenä aikana järjestettävää harrastustoimintaa ja loma-aikaista päiväleiritoimintaa, joka on kohdennettu pääosin 7–18-vuotiaille. Avustettavan toiminnan tulee olla lukuvuoden aikana säännöllisesti vähintään kerran viikossa toteutettavaa. Tämän lisäksi tai vaihtoehtoisesti avustusta voidaan hakea lasten ja nuorten loma-aikoina tapahtuvaan päiväleiritoimintaan. Toiminnan sisältönä tuetaan esim. kulttuuriin, taide- ja mediakasvatukseen, ympäristöön, luontoon, käden taitoihin, ruoanlaittoon sekä liikunnalliseen harrastamiseen liittyviä teemoja.
· Hakuohjeet ja -lomakkeet osoitteesta www.ely-keskus -> Koulutus, osaaminen ja kulttuuri
