Lauri Maijala Seinäjoen Harrastajateatterikesän 2012 valitsijaksi
Lauri Maijala Seinäjoen Harrastajateatterikesän 2012 valitsijaksi
Tunnettavuutta hän on viime aikoina saanut näytelmällään Mannerheim - lapsistasi ei mitään sekä esikoiselokuvaohjauksellaan Juoppohullun päiväkirja, joka kuvataan kesällä 2012. Lauri Maijala on herättänyt huomiota myös Seinäjoen Harrastajateatterikesässä kahdella ohjaamallaan ja tapahtumassa palkitulla Teatteri Rujon esityksellä, Woyzeck (2007) ja Kunnalliskertomus - myyrän painajainen (2009).
Suomen Harrastajateatteriliitossa olemme iloisia saadessamme tänä vuonna nuoren näkökulman Seinäjoelle valittaviin esityksiin. Jokainen valitsija on tehnyt Seinäjoen Harrastajateatterikesästä yksilöllisen ja ikimuistoisen tapahtuman ohjelmatarjonnan puolesta.
Valtakunnallinen Harrastajateatterikesä järjestetään Seinäjoella 24.-26.8.2010 jo 38. kerran. Vuosittain järjestettävään tapahtumaan valitaan harrastajateatteriryhmiä ympäri Suomen, ja tapahtuma toimii tärkeänä kohtauspaikkana harrastajateatterin tekijöille ja yleisölle. Tapahtuma tarjoaa yleisölle hienon mahdollisuuden nähdä monta mielenkiintoista esitystä viikonlopun aikana Seinäjoen kaupunginteatterin näyttämöillä. Seinäjoen Harrastajateatterikesän pääjärjestäjänä toimii Suomen Harrastajateatteriliitto yhteistyössä Seinäjoen kaupungin, Seinäjoen Kaupunginteatterin, Nuoren Kulttuurin ja muiden kulttuurialan toimijoiden kanssa.
Lisätietoja teemu.ojala@shtl.fi, 09 406432, www.shtl.fi
